1. syyskuuta 2017

Psykologinen juttu?


Eilen illalla mietin, että haluaisin kirjoittaa tänne blogiini jotain järkevää.  Unohdin jo asian ja töissä syödessä,muiden kanssa jutellessa ajatus ensimmäiseen postaukseeni syntyi.  Kirjoitan ihan vain näin amatöörinä, oman elämänkokemukseni pohjalta.  Ja muutenkin minusta on kiva miettiä syvällisiä asioita, niin miksipä en myös niistä kirjoittaisi. 



Niinkuin otsikko kertoo: psykologinen juttu?  mikä se on?  Oletteko koskaan pysähtyneet miettimään?  Minä ainakin olen. Tänään viimeksi.  Itse ajattelen psykologisen jutun tarkoittavan asiaa, joka on ns. korvien välissä.  Asiaa, joka saa sinut syystä tai toisesta stressaamaan ja asiaa, jota kohtaan sinulla on valmiiksi ennakkoasenne. Se on kuin virus, joka jyllää aivoissasi kertoen sinulle, ettet pysty rentoutumaan etkä onnistu.  Se on kuin asennevamma, joka kertoo sinulle asioita negatiiviauuden valosta käsin. 
 No, mitä tällaiset psykologiset jutut sitten ovat?  Niitä on varmasti monia, riippuen ihmisestä ja elämäntilanteesta. Väitän, että moniin elämäntilanteisiin liittyy psykologinen tai psykologisia juttuja. 

Listaan seuraavaksi asioita, joita olen omassa ja tai toisten elämässä huomannut, kuullut tai nähnyt ja joiden väitän olevan kytköksissä psykologiseen juttuun. 


*ruoka
*lapsen nukuttaminen
*unelmiaan kohti kulkeminen


Avaan hieman jokaisesta listaamastani asiasta, miten näen psykologisen jutun niihin vaikuttavan.


Ruoka


Tällä tarkoitan sitä, että voi tulla tilanne eteen, jolloin sinun pitäisi maistaa uutta ruokaa ja syystä tai toisesta et suostu sitä maistamaan.  Joko se on liian inhottavan näköistä tai hajuista.  Sinulle tulee ennakkoajatus, että noin inhottavan näköinen tai hajuinen ruoka ei voi olla hyvää.  Etkä suostu edes maistamaan.  Minulle on käynyt näin sienien, teen ja kevätrullien suhteen ja arvatkaa: useamman vuoden ajan kaikki nämä ovat olleet osa elämääni ja tykkään jokaisesta niistä.  Toinen asia on se, että olet tykännyt joskus jostain ruoasta, mutta yhtenä kauniina päivänä sairastuit esim. mahatautiin syötyäsi sitä.  Ja näin ollen sinulle iski stressi, etkä pystynyt tai pysty syömään kyseistä ruokaa enää, koska ajattelet, että se ruoka aiheutti sinulle mahataudin. Jos kuitenkin pystytkin jossain vaiheessa taas sitä syömään, saatatkin huomata, että kyseinen ruoka ei aiheuta sinussa enää stressiä eikä mahatautia.  Ja olet päässyt asian yli.


Lapsen nukuttaminen:


Lapsia on erilaisia, mutta otan tähän esimerkiksi vahvasti omantahdon omaavan lapsen. Olet yrittänyt asettaa rajoja ja toimia niinkuin aikuisen kuuluisi toimia.  Olet huomannut, että lapsi on hyvin levoton,kun pitäisi alkaa nukkumaan.  Et ole saanut lasta nukutettua lukuisista yrityksistä huolimatta.  Alat itsekin olemaan väsynyt ja tahtoisit hieman omaa aikaa rentoutuaksesi.  Päässäsi alkaa pyörimään ajatuksia, jotka ovat negatiivisuuden valosta käsin tuotettuja.  Pinnasi alkaa kiristymään.  Epätoivo iskee ja lapsi vaistoaa tämän kaiken, eikä varmasti rauhoitu.  Saatat joutua suuttumaan ja jopa "painimaan" lapsen kanssa.  Kun olet jo riittävän väsynyt, luovutat ja rentoudut.  Sitten huomaatkin, että kas kummaa esim. tunnin "taiston" sijaan lapsi nukahtikin esim. muutamissa minuuteissa, kun olit riittävän rentona. Olen itse kokenut tämän kaltaisen kuvauksen tosi elämässäni ja todennut,että kyseessä on tainnut olla psykologinen juttu. 


Unelmiaan kohti kulkeminen:


Sinulla on unelma tai unelmia.  Innostut niiden toteuttamisesta aika ajoin, mutta sitten huomaatkin jonkin estävän sinua.  Ajatuksiisi vyöryy ajatuksia, jotka kertovat sinulle, ettet voi, et ole riittävän hyvä tms.  Sinulle tulee ajatuksia, jotka kertovat sinulle, ettet tulisi kuitenkaan koskaan saavuttamaan unelmaasi tai unelmiasi.  Kun kuitenkin päätät päässäsi soivista ajatuksista huolimatta tarttua toimeen, saatat huomatakin, että olet kulkemassa kohti unelmaasi tai unelmiasi.  Tätä olen tietoisesti yrittänyt harjoittaa ja olen huomannut, että ovi on enemmän auki unelman tai unelmien toteutumiseen, kun olen positiivisella mielellä.  Onko tämänkin asian taustalla psykologinen juttu? 


Miten sitten päästä eroon psykologisesta jutusta tai mitkä asiat siihen voisivat vaikuttaa?  Vai onko siitä mahdollista päästä koskaan eroon? 


Itse ajattelisin, että:

*sopivan rento olemus auttaa paljon ja pitkälle monissa asioissa.
*positiivinen ajattelu.
*luovuttaminen, joskus se vaatii sen, että yksinkertaisesti et yritäkään pidellä kaikkia naruja käsissäsi, vaan annat luvan itsellesi mennä lepotilaan.  Suurin haaste saattaa olla aivojen asentaminen siihen.
*usko itseesi ja unelmaan/unelmiisi sekä asioihin. 


Toivottavasti saitte irti jotakin tärkeää ja ajattelemisen arvoista tästä aiheesta ja postauksesta.


Rentoa viikonloppua kaikille!

 Muistetaan, ettei anneta psykologisen jutun vaikuttaa elämäämme tai ainakin pyrkikäämme sitä hallitsemaan. 






-Sofia

2 kommenttia:

  1. Aivan ihana teksti ja sellanen et unelmia unelmiin pitää tarttua todella hyvin oot kirjotanut tykkäsin paljon���� kiitos noista asioista on hyötyä mulle

    VastaaPoista
  2. Totta! Kiva kuulla! 😊 hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista